Katse Malakan salmen suuntaan!

Välillä tekee hyvää katsoa mitä muut tekevät. Tekevätkö eri tavalla, ja jos tekevät, niin voisiko siitä oppia jotain? Tällä kertaa suuntaamme katseemme Singaporeen, pieneen ja järjestäytyneeseen valtioon siinä Malakan salmen pohjoispuolella. Porukkaa on suunnilleen saman verran kuin Suomessa, pinta-alaa on 728 neliökilometriä eli suunnilleen saman verran kuin pääkaupunkiseudulla. Ja sovussa pystyvät elämään ilman isompia kahnauksia. Miten mahtavat tehdä tuota terveysvalistusta ja elintapoihin vaikuttamista?

HealthHub

Terveysvalistuksen jakaminen on keskitetty web-sivuille HealthHub (healthhub.sg).
Portaali on asiakaskeskeinen, asiat on järjestelty asiakasryhmän mukaan. Organisaatiot on unohdettu, ainoa viittaus tähän suuntaan on maininta tahoista jotka ovat sisällön tuottaneet. Sivut ovat modernit, ulkoasuun ja helppokäyttöisyyteen on selvästi panostettu. Esimerkiksi vanhemmille on omat sivut, jossa materiaalit on jaoteltu perheen tilanteen mukaan: odotusaika, 0-2 vuotias lapsi, 3-6 vuotias lapsi, 7-12 vuotias lapsi, lapsi teini-iässä. Samoin löytyvät omat sivut ikä-ihmisille ja vaikkapa liikuntarajoitteisille.

Sivuilla on myös eri ryhmille kerrottu minkälaisiin palveluihin he ovat oikeutettuja. Lisäksi sivuilla on itsearviointityökaluja oman terveystilanteen arviointiin. Portaali on kuin hyvin organisoitu tavaratalo josta tarvittava tieto on helposti löydettävissä.

Eat, Drink, Shop Healthy Challenge

Syö, Juo ja Osta Terveellisesti – haaste, näin tuon väliotsikon voisi kai kääntää. Haasteen idea on yksinkertainen – jos teet hyviä terveysvalintoja, sinut palkitaan. Homma menee näin. Kaupoissa ja ravintoloissa terveelliset vaihtoehdot on merkitty ‘Terveellinen vaihtoehto’ – leimalla. Näin kuluttaja näkee samanlaisista vaihtoehdoista sen terveellisemmän. Kun ostokset maksetaan, asiakas saa kuitin, johon on QR-koodilla merkitty terveellisten ostosten kokonaishinta. Tämän QR-koodin voi sitten lukea puhelimen ‘Healthy 365’- sovelluksella. Sovellus pitää kirjaa ostoksista ja siitä paljonko niihin on käytetty rahaa. Kerättyä rahaa voi sitten vaihtaa erilaisiin lahjakortteihin joilla voi tehdä ostoksia valituista liikkeistä. Singaporessa ymmärretään mikä saa ihmisen tikittämään.

Kirsikka kakussa

Ennakkokäsitykseni oli, että Singaporessa osataan hyödyntää digitaalisuutta terveysvalistuksessa. Tiirattuani sivuja tarkemmin huomasin että sivujen oikeassa yläkulmassa oli login-nappi. Sivut eivät ole pelkästään terveysvalistusta varten, vaan sieltä on myös pääsy henkilökohtaiseen kanavaan ja terveydenhuollon ammattilaisiin. Mitä kaikkia palveluja tuosta kanavasta löytyy, sitä en tiedä kun en ole paikallisia ja kirjautumistunnukset puuttuvat. Oli miten oli, Singaporen lähestymistapa vakuutti minut. Se on kokonaisvaltainen, asiakaslähtöinen ja helppokäyttöisyyteen on panostettu. Suosittelen kaikkia näiden asioiden kanssa puuhaavia tutustumaan.

Ps. Organisaatioista sen verran että sivujen sisällöstä vastasivat Ministry Of Health, SingHealth, Health Promotion Board, National Health Care Group,Agency for Integrated Care, National University Health System.

Tarkempaa tietoa tästä linkistä: https://www.healthhub.sg/

Coach4Pro tarjoaa digitaalista palvelualustaa ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon.

Kiinnostuitko aiheesta, ota meihin yhteyttä!