Ohjaajan käsikirja on tullut painosta!

Taustaa

Ohjaajan käsikirja on tarkoitettu henkilöille  jotka käyttävät alustaamme elintapaohjaukseen.
Käsikirjaa voi soveltaa myös muuhun etäohjaukseen. Se perustuu asiakkailta ja kokeneilta elintapaohjaajilta saatuun palautteeseen.

Ohjaajavetoisen etäpalvelun ytimessä on välitön palaute ja dialogi asiakkaan kanssa. Alustamme on rakennettu siten, että se mahdollistaa nämä molemmat. Olemme käyneet pitkä-aikaista dialogia elintapaohjaajien kanssa, ja tämän pohjalta kehittäneet alustamme ominaisuudet etäohjaukseen sopiviksi.

Etänä tehtävien elintapaohjelmien suunnittelussa on otettava huomioon sekä asiakkaiden että ohjaajien vaatimukset ja alustan mahdollisuudet. Asiakkaat ovat pitäneet etäohjauksen hyvinä puolina sekä ajan että paikan siirtoa: asiakas voi tehdä hänelle luodun aktiviteetin silloin kun se hänelle sopii, siellä missä hän kulloinkin on.

Ohjaajan käsikirjaan olemme koonneet asioita jotka pitää ottaa huomioon laadukasta elintapaohjelmaa suunniteltaessa.

Sisällöstä

Käsikirja on rajattu siten, että siinä on kerrottu miksi ja mitä pitää tehdä, jotta ohjelmasta tulee laadukas. Se, miten asiat on tehtävä löytyy alustan ohjekirjastosta.

Ohjelman ja materiaalin luonnin lisäksi käsikirjassa annetaan suosituksia littyen ohjelman rytmittämiseen ja pituuteen. Sieltä löytyy myös käytännön ohjaustyöhön liittyviä suosituksia:

  • Miten asiakas tuntee että häntä kuunnellaan
  • Miten asiakas saadaan tuntemaan että hänen palautteensa huomioidaan
  • Miten asiakkaalle annetaan palautetta
  • Jos laitat asiakkaalle kyselyn, laita hänelle myös palautetta

Edellä lueteltu lista on esimerkki, vastaavanlaisia ohjeita löytyy asiakaskohtaiseen ohjelman räätälöintiin ja myös omaan tahtiin suoritettavan ohjelman tekemiseen. Omaan tahtiin suoritettavaan ohjelmaan voi liittää lisämateriaalia. Asiakas voi myös pyytää haluamaansa lisämateriaalia, jos hänelle aktivoitu lisämateriaali ei tunnu riittävän.  Materiaalin jakamisessa emme suosittele ’tässä sulle hirveästi lisämateriaalia koita pärjätä’ – lähestymistapaa. Tarjotun materiaalin pitää vastata asiakkaan sen hetkistä tarvetta.

Käsikirjassa annetaan myös suosituksia materiaalin luomiseen, nimeämiseen  ja jakamiseen.
Tämän lisäksi on valaistu automaatti-ilmoitusten ja haasteiden käyttöä: milloin niitä kannattaa käyttää ja kuinka usein. Tarkoitus on auttaa asiakasta tekemään muutos, ei valistaa. Valistusorganisaatioita maamme on pullollaan, muutoksen tekijöitä ei niinkään.

Lopuksi

Ohjaajan käsikirja perustuu vuosien kokemukseen elintapaohjauksesta, sekä etänä että nokakkain. Käsikirjassa kerrotut asiat ovat suosituksia, ja niistä voi tarvittaessa aivan hyvin poiketa, jos syytä ilmenee. Jos käytät alustaamme elintapaohjaukseen, pyydä ohjekirjaa ja laitamme sen tulemaan.